Pro Luomu

Tällä viikolla on ollut kotimaisella luomurintamalla vilkasta. Tiistaina perustettiin pitkän punneruksen tuloksena luomualaa kehittämään Pro Luomu ry ja vieläpä varsin vaikuttavalla kokoonpanolla. Keskiviikkoisilla luomupäivillä oli Hanasaaren auditorio täynnä ja itsekin istuin osan aikaa rappusilla. Luomualalla on nyt eteenpäinmenemisen meininki, joka toivon mukaan tulee näkymään lähivuosina alan rajuna kehittymisenä ja kasvuna myös Suomessa. Uutisena mainittakoon sekin, että Marja Nuoran syksyn ja talven puurtamisen tuloksena julkaisimme – ministeriön tuella – neljä eri esitettä ja kaksi raporttia sekä Sampsa Heinosen laatiman Toimialaraportin, jotka ovat nyt ladattavissa sivuiltamme ilmaiseksi. Esitteitä voi lisäksi ostaa meiltä omakustannushintaan kaupoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa jaettavaksi. Otimme siis hiukan varaslähtöä…

Kemiallisen tehotuotannon jatkaminen on vaarallinen utopia!

reaktio Maaseudun Tulevaisuuden juttuun 20.12.2010 “Puolet maataloudesta luomussa olisi utopiaa”. Suomen maabrändityöryhmän tavoite, että 50% Suomen maataloudesta on luomua vuonna 2030 on vain välttämätön välitavoite siihen, että luomun osuus on 100%. Maataloutta ja elintarvikeketjua on vaarallista tarkastella staattisena ja muusta maailmasta erillisenä asiana. Kuka tahansa aikaansa seuraava ihminen ymmärtää, että vuonna 2030 toimintaympäristömme – katsottiin asiaa sitten asiaa maatalouden tai minkä tahansa yhteiskunnan osa-alueen kannalta – on täysin erilainen kuin tällä hetkellä. Ruoan tuotannon kannalta oleellisn muutos on halvan fossiilisen energian loppuminen. Nykyinen maatalous on täysin öljyriippuvainen ja tuottavuudessa viimeisen 100 vuoden aikana otetut edistysaskeleet eivät ensi sijassa johdu maataloudessa…

Lisää maabrändipohdintaa

Luomun nykytila Tässä yhteydessä keskeisiä nykytilan mittareita ovat: Suomen peltopinta-alasta 7,2% eli 164.000 ha on luomussa. Lisäksi Suomessa on merkittävä määrä luomusertifioituja keräilyalueita. Luomun markkinaosuuden Suomen elintarvikemarkkinoista arvioidaan olevan 1%, vähittäishinnoin 74 M€. Suomen luomuviennin arvon arvioidaan olevan 14 M€, mikä vastaa noin 1% Suomen elintarvikeviennistä. Tuonnin tarkka arvo ei ole tiedossa, mutta on varmasti merkittävästi vientiä suurempi. Luomun osuus peltopinta-alasta on eurooppalaista keskikastia, markkinoiden kehittyneisyyden osalta olemme Länsi-Euroopan hännänhuippua ja viennin osuus Suomen luomutuotannosta on merkittävä, mutta Suomen elintarvikeviennistä pieni. Luomu maailmalla Luomun maailmanmarkkinat ovat lähes 40 miljardia euroa (2008) ja ne ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla. Markkinoista valtaosa on Länsi-Euroopassa…

Luomu-Suomi tulee

Jorma Ollila kertoi eilen Ajankohtaisessa kakkosessa, etä Luomu-Suomi on yksi brandityöryhmän torstaina esitettävän ehdotuksen kärkiä. Ehdotus tullee aiheuttamaan melkoista keskustelua. Toivottavasti media tarttuu asiaan niin, ettei kaikki keskustelu tapahdu kulisseissa ja myös poliitikot ja keskeiset toimijat pääsevät ottamaan siihen kantaa. Ollilan haastattelussa jäi liian vähälle huomiolle nimenomaan brandinäkökulma asiaan. Ryhmä lienee katsellut Suomea ulkopuolelta ja todennut – aivan oikein – että luomu sopisi loistavasti osaksi Suomen brandiä ja mielikuvia (suomalaisille itselleen se menee kyllä aika huonosti jakeluun) ja on ulkomailta katsottuna suorastaan oletusarvo. Ja toisaalta he maailmaa nähneenä tietävät, että luomu on valtava trendi, joka tulee vain kasvamaan.  Luomu on…

Viennin merkitys suomalaiselle luomulle ja muuta pohdintaa

Luomu ja lähiruoka mielletään useimmiten toistensa sukuisiksi asioiksi. Luomun tulisi tulla läheltä, jos ei omalta kylältä niin ainakin omasta maasta. Kumma kyllä todellisuus on hyvin toisenlainen. Kaupoissa olevista luomutuotteista merkittävä osa on tuontitavaroita ja suomalaisesta luomusta merkittävä osa viedään. Tuonnin osalta tämä ei ole totta vain meillä vaan kaikkialla. Kehittyneemmillä luomumarkkinoilla tämä ei näy niin selvästi, koska tuonti on suurelta osin raaka-aineita ja kaupan hyllyllä tarjottavat luomutuotteet ovat pääasiassa paikallisten valmistajien valmistamia. Kehittymättömillä markkinoilla paikalliset valmistajat eivät valmista riittävää tuotevalikoimaa ja kaupan hyllyllä näkyy runsaasti ”vieraita” tuotemerkkejä. Luomun kysyntä ja tarjonta ovat osittain maantieteellsesti eri paikoissa ja toisaalta paikallisen markkinan…